Pitää muistaa, että olemme kuitenkin Afrikassa

Tästä on tullut uusi lentävä lause. Isi ja Dodo muistuttelevat toisiaan tästä päivittäin: ”taas unohdettiin, että ollaan kuitenkin Afrikassa”

Meidän talon kohdalla on kadulla töyssy. Ylempänä rinteellä rakennetaan kovasti uusia rivitaloja, joista on aivan upea näköala vuorille, sokeriruokopelloille ja merelle kohti auringonlaskua. Taloja tulee paljon ja liikennettä sinne on paljon. Yleensä rakentajat menevät paikalle toista katua, mutta usein talomme ohi kulkee betoniautoja ja muita katua kovasti kuluttavia autoja. Arvatenkin töyssyn vieressä pihamuurimme on mennyt halki ja katu molemmin puolin töyssyä on kuopilla ja asvaltti on täynnä reikiä. Töyssy on tästä luonnollisesti jyrkentynyt. Viihdytämme itseämme laskemalla kuinka monella pohja kopsahtaa vai raapiiko vain muovinen etumaski katua. Vain joka viides auto onnistuu ajamaan töyssystä ilman kruntsahdusta. Täällä töyssytkin ovat rajumpia, pitää muistaa, että olemme kuitenkin Afrikassa.

Muutama viikko sitten vessan pöntön kansi paukahti hajalle, ihan pikku pirstaleiksi. Vuokraisäntä on kiireinen mies, ja korjauspyyntömme ei oikein saanut vastakaikua. Kyllästyimme odottamaan ja kysyimme, voimmeko hankkia uuden, hänen kustannuksellaan? Yes, please! -oli vastaus. Kolmannen etsintäpäivän kohdalla älysimme, miksi hän ilomielin antoi homman meille, wc on pitkää luksusmallia ja sopivaa istuinrengasta ei tahdo mistään löytyä. Tämän hän varmasti tiesi entuudestaan, onhan hänellä kuusi tällaista pönttöä kolmessa vuokratalossaan. Meillä oli mukana vanha istuinrengas kassissa, johon aina vertasimme ehdokasta. Kotikaupungista ei löytynyt. Ajoimme seuraavaan kaupunkiin, ostimme yhden, tulimme kotiin sovittamaan, ajoimme seuraavana päivänä palauttamaan. Lähdimme kauemmas Ebèneen, seikkailimme googlen neuvomaa yllätysreittiä toista tuntia. Näimme matkalla upean temppelin vuoren rinteessä, torin, yksisuuntaisia katuja ja ruuhkia. Lopulta löysimme rautakaupan, siellä ei ollut sopivaa istuinta, emme päässeet pois, kadulta sai kääntyä vain vasemmalle. Jännittäviä U-käännöksiä tehden pääsimme seuraavaan kauppaan, ei. Menimme tuttuun suureen ostariin Phoenixin Jumboon. Vihdoin tärppäsi. Istuin ja kansi vaikuttivat kohtuullisilta, tutkittiin paketti tarkkaan, ok, otetaan. Iloisena rallatellen puolen tunnin ajo kotiin. Isi ryhtyy asentamaan, paketti rapsahtaa auki, alkaa kuulua sadattelua. Tunnelma synkistyy, kiinnitysruuvit puuttuvat tästä iskemättömästä paketista! Taas unohdimme, että olemme kuitenkin Afrikassa. Paketti pitää aina avata, kaikki osat laskea, silitysrauta pitää laittaa kaupassa seinään ja tarkistaa, että se varmasti lämpenee. Jollei muista toimia näin, saa kärsiä. Kuitti löytyi, teipillä kiinni pakettiin. Paketti autoon ja parin päivän päästä vaihtoreissulle. Reissun jälkeen sovittelua, asentelua jokunen tovi, saadaan sopimaan, vihdoinkin. Hommaan tuhraantui kuusi iltaa ja yksi kokonainen lauantai. Taas pääsi unohtumaan, ettei pöntön kannen vaihtaminen ole kovin helppoa, olemme kuitenkin Afrikassa!

Sadesuihku on kappaleina lattialla, siitä puuttuu osia, metalli on jo haperoa ja putki vuotaa. Tämä projekti on samanlainen, eikä vielä lähelläkään päätöstään. Makailen vuoteessa aamuauringossa ja yritän olla katselematta maalarimestarin kädenjälkeä. Tela ei aina osu joka kohtaan. Me suomalaiset olemme tottuneet niin upeaan asumisen tasoon, että täällä lähes kaikki asiat pistävät silmään. Yritän olla välittämättä siitä, ettei täällä myydä palovaroittimia. Päätän ostaa sellaisen Suomesta. Makuuhuoneemme on toisessa kerroksessa, siellä ei ole parveketta, vain ikkunat kahteen suuntaan. Ikkunoissa on kiinteät oikein kauniit kiehkuraiset kalterit. Joita ei pysty avaamaan hätätilanteessa. Reitti alas on portaita pitkin, siellä nukkuu Nuppu omassa huoneessaan. Ulko-ovet avataan sisäpuolelta avaimella. Jos avain on hukassa, et lähde minnekään. Terassin metallisäleiköt lasketaan alas aina yöksi ja moottoria ohjataan kaukosäätimillä, jotka ovat vakiopaikallaan eräässä kapissa. Jos ovat. Meillä on kaasuliesi, liekki palaa kun kokataan. Kaasupullo on onneksi ulkona eikä alakaapissa kuten edellisessä asunnossamme. Aargh, alkaa hengästyttää.

Päätän, että elämä on leppoisaa ja ei kannata niuhottaa. Jos alkaa niuhottaa, ei sille loppua näy. Keskityn enemmän kivoihin juttuihin, aurinko paistaa, meri kohisee ja silmää hivelee vuoren rinne. Muistan, että olen kuitenkin Afrikassa.

Tämä tie vie googlemapsin mukaan rautakauppaan