Ensimmäinen aamu

Lentokone laskeutui pimeässä saaren kentälle nokka kohti itää, josta tuulee aina. Matka meni paremmin kuin luulin, Nuppu nukkui yhtä soittoa seitsemän tuntia kahdella penkillä maaten kaksi tyynyä pään alla. Se näytti ihanalta. Aamupala tarjoiltiin puoli viideltä, joka oli Suomen aikaa tuntia aikaisemmin. Silti Nuppu jaksoi herätä, muttei syödä.  Air Mauritiuksen ruuat maistuivat ja me aikuiset söimme mieluusti hedelmäsalaattia, maustamatonta jugurttia ja croissantteja. Sir Seewoosagur Ramgoolamin lentoasema on ilmava ja väljä, portaikossa vehreä kasviseinä ja putoavan veden solinaa. Putken suulla meitä odotti virkailija lappu kädessä, jossa useiden nimien joukossa luki Mr Tasanen. Hän kertoi, että pahoittelen, ehkä on pieni mahdollisuus, etteivät kaikki laukkunne ole ehtineet saapua valitettavasti Mauritiukselle.

Aamu valkeni kun pääsimme visitors-jonoon passit, maahantulo- ja terveystietolomakkeet kädessä. Ystävällinen nuorimies kehotti meitä ensi kerralla menemään residents-jonoon kun näki oleskelulupakortin. Kerroimme, että isi on jo ollut täällä kolme kuukautta, mutta meillä muilla ei ole vielä oleskelulupaa. Hän tarkisti paluulentolippuni ja antoi minulle 60 päivää pitkän ilmaisen viisumin normaalin 30 päivän sijaan. Ja huomautti ystävällisesti sen olevan kaksi kuukautta! Sitten lyötiin paljon leimoja.

Alakerran laukkuhihnalla pyöri jo tuttu minihiiri-laukku. Vain yksi neljästä laukustamme puuttui. Kadonneitten laukkujen toimiston kaksi meitä palvellutta virkailijaa lupasivat laukun saapuvan kotiimme jo huomenna. Mutta tullia varten pyydettiin tunnusluku laukun avaamiseen. Oliko se 75 euron lisämaksulaukku, joka eksyi? Pohdimme eri vaihtoehtoja ja päädymme siihen, että läpivalaisussa teleskooppivartiset nordic-walking kävelysauvani saattavat näyttää epäilyttäviltä, tai kaksi pussia pellavasiemenrouhetta. 

Sovimme taksihinnan kuljettajan kanssa ennen kuin lastasimme laukut autoon, 2000 rupiaa kotiin saaren toiselle puolelle Flic en Flaciin reilun tunnin matkasta. Herttainen ja touhukas herra alkoi ajaa ja soitteli useita puheluita taksien kaveririnkiin. Pian hän kurvasi paikallisen asutuksen keskelle pois moottoritieltä ja vaihdoimme toiseen taksiin, jolta oli tilattu paluukyyti lännestä eikä alkuperäisen kuskin tarvinnut ajaa tyhjänä takaisin. Hän antoi hyvästiksi korttinsa ja tarjosi seuraavalla kerralla kyytiä 1500 rupialla, koska olemme asukkaita. Uusi kuski esitteli matkalla tatuointinsa, ranteessa luki Sudesh, oma nimi. Nuorena itse tehty. Hän oli ahkera markkinointimies, saimme yhteystiedot ja esitteen tuttavan omistamien omakotitalojen vuokraamiseksi saaren itärannalla ja monta muuta faktaa Mauritiukselta. Kuten litsi- ja mangokausi marraskuussa, ruuhkat ovat tosi pahoja juuri lännessä ja näimme monta kätevää oikopolkua, jossa ei tarvinnut jonottaa, vaan pystyi päästelemään kahdeksaa kymppiä viiden metrin levyisillä asuntokaduilla.

Kukkivia sokeriruokoja on kesäkuussa kaikkialla