Nähtävyyksiä ihailemassa, osa 1 Chamarel Terre des 7 couleurs

Ensimmäisenä viikonloppuna Nuppu halusi nähdä Mauritiuksella ennen luonnossa asuneita jättiläiskilpikonnia. Kilpikonnat katosivat tai ne syötiin loppuun välillä, mutta samaan saariryhmään kuuluvilta Seychelleiltä laji tuotiin takaisin. Lähdimme kohti etelää, jossa Chamarelin seitsenvärisen laavakentän luona oli myös kilpikonnia. Tie Chamareliin kulkee naapurikaupunki Tamarinin läpi. Kaupunki on expatien suosima asuinpaikka ja palvelut ovat sen mukaiset. Pysähdymme siellä suureen London supermarketiin ostoksille ja lounaalle. Otimme vakioannoksemme jaettavaksi: neljä – viisi kasvissamosaa ja paistettuja nuudeleita kanalla ja munalla. En tiedä kumpi tulee ensin? Ehkä muna on suositumpi. Nuudeleissa on aina kaalia ja porkkanaa ohuina siivuina sekä kevätsipulin varsia. Annokset ovat niin suuria, että niistä syö vatsansa täyteen kaksi aikuista ja lapsi. Nuudeleihin voi valita chiliä jos tahtoo, mutta ilmankin annoksessa on sopivasti ytyä. Tällainen kolmen hengen lounas rannan rekkakojusta tai marketista maksaa 3,50 €.

Lounaan jälkeen kävimme Tamarinin rannalla. Ranta on upea, taustalla upea teräväkärkinen vuori ja Tamarinin joen suu. Hiekassa on osittain mustia kiviä ja rannan edustalla ei ole riuttaa suojana. Joen vuoksi rannalla on virtauksia ja suuria aaltoja sekä vesi on maitomaista ei siis täysin kirkasta niin kuin meillä Flic en Flacissa. Tamarinista jatkoimme upeaa rantatietä kohti Chamarelin kylää. Tie on osalta matkaa ihan kiinni meressä ja rannassa kasvaa puita, joilla on viuhkamainen juuristo vedessä. Näimme myös monia valtavia puita, jotka olivat kokonaan kuristajaviikunan peitossa ja pitkät ilmajuuret roikkuivat maahan saakka. Reitti kääntyi rantatieltä vuoren rinteeseen. Muutaman kilometrin kiemurtelun jälkeen pysähdyimme näköalatasenteelle, josta näkyi Mauritiuksen eteläkärkeen Le Morneen. Huikea maisema joka suuntaan. Chamarelin puiston portilla on pääsymaksu kävijöille, oleskelulupakortilla perhe saa sisäänpääsyistä Mauritiuksen kansalaisten kanssa saman edullisemman hinnan verrattuna turisteihin. Ensimmäisenä puistossa on näköalapaikka, josta voi ihailla saaren korkeinta vesiputousta. Itse putoukselle on pitkä vaikeakulkuinen matka vuorella, joten kaikki tyytyvät vain ihailemaan putousta täältä käsin. Ajamme pienen matkaa eteenpäin ja tulemme laavakentän luo, jossa liput tarkistetaan. Ensiksi on kuitenkin hillittävä itsensä ja kiinnostuttava kilpikonnista. Niitä on matalan muurin keskellä kahdeksan valtavan suurta aikuista konnaa. Osa kuikuilee kaula pitkänä, eräs herra örisee ja öhkii ja yksi neitokainen ryömii ruokakasan huipulle ja ryhtyy syömään. Opastaulussa kerrotaan kilpikonnien nimet ja se tieto, että uroksilla on vatsakilvessä pitkittäinen syvennys ja naarailla vatsakilpi on tasainen. Vatsan alle ei nyt nähnyt millään, mutta sitten hoksasimme: tyttöjen kilpi on kurainen ja siinä on kuraisia kynnenjälkiä sivuilla. Pojat ovat käyneet sotkemassa! Uroksilla itsellään oli puhtaat kilvet.

Lopulta pääsemme ihailemaan laavakenttää. Värejä on todella seitsemän, mustasta punaiseen, okrasta harmaaseen. Laavakenttä on täysin kova vaikka muodot ovat pehmeää valuvaa aaltoilua. Hieno paikka! Laavan eri värit erottuvat parhaiten pilvisellä säällä, aurinko häikäisee niin paljon ettei värejä kovin helposti erota toisitaan. Isi kävi täällä ensimmäisen kerran kaverinsa Faisalin kanssa, joka oli kovasti pettynyt näkemäänsä ja kysellyt, tässäkö tämä on? Näin pieni? Nähtävyydet Mauritiuksella eivät yleensä ole suuren suuria. Suuria ja upeita ovat vain rannat, vuoret ja kukkivat sokeriruokopellot.

Tamarinin kaupungin ranta joen suulla

Upea tunnelma suurten puiden alla

Seitsemän värin laavakenttä Chamarelissa