Koulua etsimässä

Etsimme koulua kuusivuotiaalle Nupulle. Olen jo etukäteen Suomesta lähettänyt kyselyn saaren eteläpuolella sijaitsevaan kolmeen kansainväliseen kouluun, joissa opetus on englanniksi. Opetusohjelmat ovat kaikissa samat ja seuraavat brittiläistä standardia. Täällä Mauritiuksella lapset menevät ensimmäiselle luokalle sen vuoden tammikuussa, jolloin lapsi täyttää 6 vuotta. Sitä ennen käydään yksi vuosi reception-luokalla, jonne lapset menevät neljävuotiaina. Kaikki koulut vastaavat sähköpostiin melko hitaasti, yksi vastaa kolmessa päivässä, muut kahdessa viikossa ylimääräisen patistelun jälkeen. Nettisivujen perusteella minulla on kaikista kouluista jokin ennakkokäsitys, kaksi koulua tuntuu mieleisiltä nettisivujen perusteella, yhdestä koulusta tulee ankara tunne. 

Ensimmäinen tutustumiskäynti on vuoren kupeessa sijaitsevaan Clavikseen, joka on toiminut pisimpään, noin 25 vuotta. Koulu on suuri, 550 oppilasta ja ehdottomasti ihanin. Luokkahuoneet ovat kauniita ja innostavia, herra Rehtori sympaattinen, lapsirakas, Martti Ahtisaaren oloinen mies. Hän ajattelee koulun käynnistä samoin kuin mekin ja innostuu kun keskustelemme Suomesta. Hän tuntee Suomen koulutuksen maineen ja Muumit. Tänne kouluun olisi ihana päästä, tunnelma on tosiaan viihtyisä, ongelma on vain etäisyys ja se seikka, että koulun ykkösluokat ovat täynnä. Koulumatka on autolla itse ajaen 40 minuuttia ja Nuppumme jonopaikka numero 5. Lisäksi jonossa on maurituslaisia lapsia 4, mutta koulu antaa etusijan expateille. Järkevää siinä mielessä, että expat-lapset maksavat koulusta enemmän ja paikkoja heiltä vapautuu kiertoon. Maurituslaiset tulevat ja pysyvät. Ilmoittaudumme jonoon. Hra Rehtori arvioi paikan heltiävän viimeistään vuoden vaihteessa, sillä tänä vuonna jono on edennyt jo seitsemän pykälää. Täältä koulupaikan saaminen vaatisi muuttamista pois meren rannalta keskelle suuren kaupungin hulinaa.

Toinen koulu on lähimpänä kotiamme, kolmen kilometrin päässä sokeriruokopeltojen keskellä. Koulu on se ankara koulu ja ennakkokäsitykseni vahvistuu vierailulla. Meidät ottaa vastaan sihteeri ja hän esittelee koulun. Rehtorin tapaamme vain sattumalta käytävällä ohimennen. Sihteeri tuntuu stressaantuneelta ja kertoo koulusta ilman innostusta, vaikka tilat ovat todella hienot ja uudet, tietokoneluokassa Applen koneet. Kun keskustelemme Nupun koulunkäynnistä Suomessa, hän pyytää tuoreinta numeroarviointia ja kertoo, että he testaavat kaikki lapset, jotka hyväksytään kouluun. Ilmoittaudumme hyvän sijainnin vuoksi kouluun, jonopaikka on 5. Kyselemme vaihtuvuutta ja saamme tietää, että ykköseltä on vapautunut tänä vuonna kaksi paikkaa. Näytää huonolta.

Kolmas koulu sijaitsee naapurikaupungissa Tamarinissa. Kävimme katsomassa koulun rakennusta jo pari viikkoa sitten ja tämä oli se koulu, jolla oli mukavimmat nettisivut. Olemme olleet epäileväisiä, sillä emme haluaisi muuttaa isin työmatkaan nähden väärään suuntaan ja itse koulu ja sen yhteydessä sijaitseva päiväkoti toimivat kolmessa vierekkäisessä omakotitalossa. Tilat vaikuttivat ensi silmäyksellä sekavilta. Toimistossa ystävällinen nainen kysyy, onko tapaaminen rouva Oumsin kanssa vai rouva Dotman kanssa? On pakko vastata, etten itseasiassa ole ihan varma… Selviää, että Oumsin kanssa. Hetken pähkäiltyäni ymmärrän, että Holmes! Se kreolin ja ranskan puuttuva H. Hassua, että rehtori Ingrid ruotsalaisen kuuloisesta nimestään huolimatta on Etelä-Afrikassa syntynyt valkoinen, jonka toinen vanhempi on mauritiukselta. Rehtorilla on itsellään kaksi lasta, 19-vuotias ja 4-vuotias, siitä syntyy yhdistävä tekijä välillemme. Rehtori on eloisa ja nopea persoona ja vaikuttaa oikein innostuneelta työstään. Uusia tiloja koululle on etsitty jo kauan yhdessä ranskalaisen koulun kanssa, mutta aina tontin osto törmää samaan kieltoon, tontille ei saa rakentaa koulua. Ihmiset vastustavat koulun rakentamista kotiensa lähelle, sillä koulut tuovat melua ja liikennettä, siispä hyvin harvaan paikkaan saa rakentaa koulun. Todella kummallista! 

Koulun ykkösluokassa 15 oppilasta, joista yksi poika muuttaa elokuussa Pariisiin. Niinpä Nupulle on juuri vapautumassa paikka. Koulu on tilojensa vuoksi hyvin pieni, vain 55 oppilasta kuudella luokalla, mutta meidän tilanteessamme se vaikuttaa hyvältä asialta ja helpottaa sopeutumista. Koulun luokkahuoneet ovat pikkuruisia, jopa pienenmpiä kuin Nupun entisen päiväkodin tilat, mutta kaikki tapaamamme opettajat ovat hyvin sydämellisiä. Mikä sen parempaa! Kotikaupungistamme olisi vanhempien järjestämä bussikuljetus kouluun, omalla autolla matka kestää 15-20 minuuttia. Kaverien ja harrastusten vuoksi on kuitenkin parempi asua lähempänä koulua, jos mahdollista. Eikä isin työmatka pitenisi aamulla puolella tunnilla. Luulen, että tässä on ratkaisu meille. Seuraavaksi ryhdymme etsimään uutta kotia syyskuusta alkaen. Nyt koetamme sopeutua ajatukseen, että jätämme ehkä ihanan Flic en Flacin ja saaren upeimman rannan ja muutamme Tamariniin.

Kaikkea ei voi saada, tämä maisema avautuu ensimmäisen koulun ruokailupaikalta