Miten hankitaan uusi asunto?

Pari iltaa ajelemme ympäriinsä Tamarinissa ja selvitämme missä kaupat sijaitsevat, mistä pääsee rannoille, mikä on hyvä ranta, missä ovat palvelut ja bussipysäkit. Ajelemme katuja ristiin rastiin ja arvioimme, miten pitkä matka eri asuinalueilta on kansainväliseen kouluun. Löydämme tämän hetken parhaimman asunnonvälityksen nettisivun, jossa ilmoitukset ovat uusia ja niitä päivitetään. Nyt talvella kesä-heinäkuussa vuokrat ovat matalampia kuin kesällä joulu-tammikuussa. Se on helpotus meille. Tamarinin perheasunnot ovat melkoisen kalliita, ainakin ne ovat kalliimpia kun Flic en Flacissa. Kalustamaton kymmeniä vuosia vanha talo voi olla edullinen, ulkomaalaiselle noin 500 euroa kuukaudessa, mutta eurooppalaisittain sisustettu parin vuoden ikäinen kerrostaloasunto uima-allastalossa saattaa maksaa 1000 euroa. Jälleen olemme samassa tilanteessa kuin usein aiemmin, täytyy jonkun aikaa ihmetellä mitä rahalla saa ja mihin meillä on varaa. Asunnonvälittäjän palkkio on kuukauden vuokra plus 15% arvonlisävero, lisäksi 1 kk takuuvuokra ja ensimmäisen kuukauden vuokra maksetaan heti.

Suola-altaat Tamarinin pääkadun varrella, tähän tulee suolamuseo ja altaat säilyvät

Ensimmäinen asunto, jota käymme katsomassa, löytyy London Way supermarketin ilmoitustaululta. Yleensä ilmoitukset ovat ranskaksi, tämä on myös englanniksi. Saamme ohjeita paikalle pääsyyn omistajalta puhelimitse usean puhelun aikana. Vihdoin näemme kadulla valkotukkaisen herran vilkuttamassa, olemme löytäneet perille muutaman sadan metrin päähän kaupalta, vuoren rinteelle rakennettuun taloon. Talo on rakennettu 1800-luvun tyyliin ja se on vain viisi vuotta vanha. Herra on itse suunnitellut ja ohjannut rakennustöitä harrastuksekseen. Talon lattiat, ikkunat, ovet, ikkunaluukut ja kattotuolit on otettu 150 vuotta vanhasta puretusta talosta. Tunnelma on ainutkertainen. Pihalla on uima-allas, puutarhassa on joitakin pensaita ja puita, mutta muutoin pihan yleisilme on sotkuinen. Pitkän keskustelu aikana käymme läpi omistajan maratonharrastuksen, alkujuuret ranskassa ja nykyisen kotipaikan Réunionin hyvät ja huonot puolet haita unohtamatta. Juttelemme pitkään puurakentamisesta ja ilmanvaihdosta perinnetalossa. Herra on rakentanut viisi taloa rinnetontilleen samaan tyyliin. Käymme katsomassa myös juuri valmistunutta suurta taloa, josta on hulppea maisema merelle. Herra paljastaa sivulauseessa hyttysiä löytyvän, talo on niin ilmava. Hän ottaa meiltä mielellään vastaan myös tarjouksen ja ymmärtää, ettemme saa hulppeata europalkkaa kansainvälisestä yrityksestä vaan paikallisen yliopiston rupiapalkan. Todella mielenkiintoinen tuttavuus tämä herra, mainiot keskustelut ja saimme paljon uutta tietoa Maurituksen maanomistajista ja politiikasta. Talon katsomiseen meni kaikkineen viitisen tuntia, viis siitä, täällä aikaa tulee aina lisää, hakuna matata.

Seuraavana vapaana päivänä menemme käymään Tamarinissa sijaitsevassa välitystoimistossa, jolla on netissä useita meitä kiinnostavia asuntoja vuokralla. Tapaamme toimistossa nuoren välittäjän. Käymme kriteerit läpi, talo mieluiten tai huoneisto, kolme makuuhuonetta, kalustettu, budjetti, pitääkö olla suljetussa vartioidussa kylässä (ei), pysäköinti (pihalla), uima-alas (plussaa) ja puutarha (mielellään kasveja). Välittäjä näytää tietokoneeltaan yhden asunnon kuvia. Enempää hänellä ei ole. Hän lupaa ilmoittaa, jos asunnon katsominen onnistuu lähiaikoina. Siirrymme seuraavaan toimistoon. Täällä sama kriteerien läpikäynti. Tällä toimistolla on myös netissä useita sopivia ilmoituksia, mutta jälleen nuorehko naisvälittäjä kertoo, että hänellä on vain kaksi sopivaa. Yllättäen hänellä on avaimet ja lähdemme katsomaan asuntoa saman tien. Uudehko talo sijaitsee vartioidulla kyläalueella Tamarinin etelälaidalla, josta on kouluun 4 kilometriä. Talo on sisältä ihana, lähes ylellinen. Vaatehuone on suuri pukeutumishuone makuuhuoneen yhteydessä ja sen jälkeen on kylpyhuone ensuite. Molemmissa kerroksissa on talon kolmella sivulla terassit. Hieno ja nippa nappa budjetissa. Välittäjä ehdottaa, että tekisimme tarjouksen. Tulkitsemme, että tämä on ollut väittäjällä jo kuukauden, ilman, että vuokralaista olisi löytynyt. Pari epäkohtaa huomaan, talossa ei ole lainkaan ruokapäytää kuudelle, eikä mitään muutakaan pöytää eikä terasseilla ole kalusteita. Niistä pitäisi yrittää neuvotella omistajan kanssa. Lähdemme hieman ihmeissämme kotiin pohtimaan asiaa.

Seuraavalla viikolla pääsemme katsomaan ensimmäisen toimiston välittämää taloa. Tulemme toimistolle ajoissa mutta omistaja haluaa tulla mukaan eikä hän olekaan pääsyt vielä töistä. Odottelemme 45 minuuttia ja yritän rauhoitella Nuppua, jolla on vessahätä. Viimein pääsemme talolle. Kun seison portilla tekisi mieleni kääntyä pois, piha on pelkkää soraa. Viikon odottelun jälkeen on kai kuitenkin syytä mennä sisälle, vaikka ei kyllä yhtään huvittaisi. Omistaja on nöyrästi käyttäytyvä puhelinasentaja, jolla on talo vielä aika lailla kesken. Välittäjä kertoo, että oli valitettavasti unohtanut kysyä meiltä, tarvitsemmeko kalusteet, niitä on vain nimeksi. Selitys nielaistaan kohteliaasti ja kiitellään vuolaasti kaikkialle kumarrellen. Kotona tuhisemme koko illan ja ihmettelemme mitä seuraavaksi. Näyttää siltä, että kaikki välittäjät vartioivat omaa reviiriään, eivätkä vinkkaa kaverille, jolla olisi meille sopiva asunto. On muutettava taktiikkaa.

Aamulla ryhdymme soittelemaan netti-ilmoituksiin. Ensimmäinen vuokrattu jo ”eilen”. Toisessa välittäjä taisi herätä soittoon. Kolmas vastaa viestillä, olen kokouksessa, soittaisitteko toimistoon. Neljäs sanoo, kyllä, asunto on vapaa, tulkaa perjantaina. Toimistoon soittamalla löytyy yksi talo, ei se mikä ilmoituksessa oli, mutta eräs muu kiinnostava. Menemme sinne samana iltana. Välittäjä osoittautuu mainioksi tyypiksi, kokenut Rouva Realisti esittelee meille talon ja sanoo heti, että tämä on teille liian pieni. Dodo olisi voinut harkita tätä sijainnin vuoksi, isi ei sittenkään. Hyvästelemme mukavissa tunnelmissa ja päätämme olla reippaina perjantain talolle asti.

Perjantaina seikkailemme sovittuna aikana Nupun koulun lähellä olevalla kadulla. Soitamme lopulta omistajalle, sillä emme löydä paikkaa. Hän vakuuttaa, että olemme oikeassa paikassa. Odottelemme vartin ja lopulta ohitsemme ajaa nainen, joka vilkuttaa meille etusormellaan. Nainen on niin vikkelä, että kadotamme hänet. Taas ihmettelemme, oliko se sittenkään hän. Päätämme ajaa katua vielä kertaalleen, ja talo jonka piti olla toisena kadun alusta, onkin ehkä viides. Sanoiko hän second vai sänk vai mitä? Tässä omistajat nyt lopulta ovat, Michelle ja Robin, Avenue de la Montagnelta. Talossa on pieni etupiha, jonne aurinko paistaa aamusta ehkä kahteen, uima-allas, oma kookospalmu ja banaanipuita uima-altaan reunalla. Kaksi kerrosta, siistiä, viihtyisää ja kaikki tarvittavat varusteet astioista alkaen. Auto mahtuu pihaan, omistaja asuu itse viereisessä talossa. Vuokrattavia taloja on vieretysten kolme. On netti, kyllä, on fiber. Koululle kävelymatka 950 m rauhallista katu pitkin. Juttelemme isin kanssa pikkuhetken kahden kesken, sitten neuvottelemme Robinin kanssa yksityiskohdista ja sanomme, otamme tämän! Löysimme kodin! Uskomattoman helpottavaa, tammikuusta jatkunut ponnistelu alkaa olla lopuillaan. Enää pari juttua: oleskelulupakortin haku ja töiden alku reilun viikon kuluttua, muutto syyskuun alussa ja koulupuvun hankinta ja koulun alku elokuun lopussa ja vielä joitain muita hankintoja, jotka voivat odottaa. Juuri nyt voin levätä ja lomailla hetken. Ihanaa!

Pieni pilkahdus talosta, palaan asiaan myöhemmin muuton jälkeen