Retkipäivä on lauantai

Päivän yksi kohokohta temppelijärvi Grand Bassin

Lähdemme lauantaina aamupäivällä ajamaan Curepipeen. Se on saaren toiseksi isoin kaupunki ylängöllä. Siellä on Mauritiuksen toiseksi suurin bussiterminaali ja lähes kaikki maan bussit kulkevat Curepipen kautta. Keskustassa on paljon paikallisten suosimia kauppoja, tori ja muutamia vanhoja kolonialismin aikaisia rakennuksia. Kaupunki on täyteen ahdettu ja lähes kaoottinen, täällä ei ihailla merta coctaili kädessä ruokokattoisen bungalovin terassilta.

Seikkailemme pienen aikaa sokkeloisilla kujilla ennen kuin löydämme perille  Trou-Aux-Cerfsiin. Kartalla paikka näkyy pyöreänä vihreänä lanttina. Pyörylän reunaa kiertää lenkkeilypolku, yhdessä kohtaa on ulkokuntoiluvälineitä. Paikalta näkyy pitkälle, lähes joka suuntaan Mauritiuksella. Viimein saavumme näköalapaikalle, jossa parveilee monta muutakin turistia. Näköalapaikalta näkyy alas kraatteriin, jonka rinteillä kasvaa sademetsää ja pohjalla on pieni järvi. Tämä on yksi kolmesta tulivuoresta, josta Mauritus sai alkunsa hyvin kauan sitten, tulivuoret sammuivat jo 200 000 vuotta sitten. Toinen kraatteri on myös tämän päivän ohjelmassa, hindujen pyhä järvi Grand Bassin. Jätämme viisinkertaisesti hinnoitellun jäätelöauton jätskitötteröt ostamatta ja jatkamme matkaa. Tulemme pian tallattuun kohtaan polulla ja kas vain, täältä löytyi kaikkein paras näköala alas, paikalla ei ole ketään ja saamme vapaasti ihailla maisemaa ja ottaa valokuvia. Jumppaamme vähän kuntoilupisteen laitteissa ja ihailemme samalla vuoria. Kauaa emme voi olla paikallaan, sillä kotoa lähtiessä oli pilvistä emmekä laittaneet aurinkovoidetta. Nyt aurinko paistaa todella kuumasti. Sää vaihtuu tällä saarella kolme kertaa päivässä.

Trou Aux Cerfs kraatteri

Seuraavaksi lähdemme Curepipen keskustaan ostoksille. Vertailemme omenoiden hintoja torilla, syömme intialaisittain täytetyt kanapatongit ja ostamme Mauritiuksella valmistettuja uimapukuja kiinalaisen rouvan kaupasta. Joudumme tuulettamaan ja käyttämään uikkareita jonkun aikaa, jotta kaupan haju lähtee vaateista. Curepipessa sataa joka päivä ja kaupassa on ikivanha lankkulattia, talo vaikuttaa tosi vanhalta. Joka tapauksessa homeen haju lähtee ja uikkarit saimme pilkkahintaan, noin 60 prosenttia halvemmalla kuin kotikaupungista. Tähän hintatietoisuuden hakuun menee paljon aikaa ja energiaa. Meillä ei ole mahdollista maksaa turistihintoja tai mitä tahansa, kun asumme täällä ja isin palkka maksetaan rupioissa.

Seuraavaksi menemme isin työkaveria Sebastiania hakemaan, hänen lauantaiaamun yksityisoppilaansa lähtee kahdeltatoista ja ajamme pienen matkan bussiaseman pohjoispuolelle. Syömme jätskitötteröt talon edessä ja jatkamme matkaa etsimään maailman suurinta shivapatsasta Grand Bassinin temppelijärvelle. Miehet ovat olleet täällä kerran aiemminkin, mutta cyklonin ja sateen takia he eivät nähneet kymmenen metrin päässä tiestä seisovaa 33 metristä Shivaa. Tien toisella puolella on yhtä suuri Durga, mutta se on remontissa. Ehdimme olla paikassa vain lyhyen aikaa ja päätämme tulla tutustumaan alueeseen myöhemmin koko päiväksi, temppelialue on valtavan laaja suuren lammen tai karaatterijärven ympärillä. Nuppu ehtii ihailla japanilaisia makakeja, jotka nyppivät sipsejä Shivan jalkojen juuressa ja kilistää suurta kelloa. Rukouksen jälkeen kelloa kuuluu mennä soittamaan, hieman eri tilanne kuin meillä Suomessa luterilaisissa kirkoissa.

Kellon kilistely naurattaa

Tällä kertaa Shiva löytyi

Jatkamme matkaa itärannikon maisematielle. Tie kiemurtelee aivan veden äärellä. Täällä ei ole luksushotelleja ja seutu on hyvin köyhää. Ihmiset asuvat ja elävät melko pienellä alueella, talot on rakennettu riviin rannan suuntaisesti, sitten tulee tie ja tien toisella puolella on meri. Naiset ripustavat pyykkejä, kanat juoksentelevat, lapset juoksentelevat ja vaarit istuskelevat tien vierellä merta katsellen. Kylät jatkuvat lähes yhtenäisenä nauhana. Joidenkin kylien keskustassa on pieni hiekkaranta, puistonurmi ja patsas. Toiset kylät loppuvat jo pian sokeriruokopellon reunaan. Ryhdyn silmäilemään, näkyykö rannoilla vessaa, ei. Yhdessä ryhdymme silmäilemään, näkyykö missään ruokaa, ei. Pysähdymme pieneksi hetkeksi näköalapaikalle, jonka muurissa on ampuma-aukkoja ja muutamia vanhoja tykkejä on jäljellä. Ihailemme merta, kaukana on muutama pieni saari ja niiden edustalla kelluu joitain merkkejä, aivan kuin siellä olisi kalankasvatuslaitos. Rantamuurissa kiipeilee paljon rapuja, ne ryömivät muurin kylkeä vesirajassa viikset suihkien. Niitä on siis näin helppo pyydystää. Näitä rapuja pari kotirannalla kulkevaa miestä tarjoaa ostettavaksi kaupan muovikassia heristellen harva se päivä. Olen vähän säälinyt rapuja kuumassa auringon paisteessa muovipussissa mönkimässä, mutta jotkut ostavat niitä kyllä.

Viimein huomaamme pienen pöydän omakotitalon edessä. Sebastian lähtee ostamaan. Hän tulee takaisin kahden ison pussin kanssa, joissa on paikallisia suolaisia munkkeja Gateaux pimient. Eli kasviksia ja taikinaa, joka on paistettu öljyssä. Lisäksi on friteerattuja munakoiso- ja perunaviipaleita. Munkeissa saattaa olla maissia, toisissa on enemmän chiliä, toiset ovat miedompia. Näitä pikkunaposteltavia myydään kaikkialla ja niitä syödään alkupalaksi tai kokonaiseksi ateriaksi. Joskus mukaan tulee chilitomaattikastiketta muovipussissa, dippikastikkeeksi. Yksi pussillinen maksaa 50 rupiaa eli euron ja 20 senttiä. Syömme ja neljä mahaa tulee täyteen. Ajelemme takaisin kohti Curepipea sokeriruokopeltojen keskellä. Maisema on uskomattoman kaunis kun valo pehmenee ja aurinko alkaa laskea. Pudotamme Sebastianin kotikadulle ja jatkamme pimeässä loppumatkan kotiin. 

Kiva päivä jälleen kerran!